KIND OF KANACAESAR

Ei mikään oppikirjaesimerkki, mutta kelpoversio kuitenkin.

Sattuipa eräänä iltana, jolloin nälkä oli valtava, että romainesalaatti oli lähikaupastamme loppu. Valikoimista löytynyt myöskään worcestershirekastiketta. Rapeiden leipäkuutioiden ja parmesaanin ryydittämää caesarsalaattia oli silti pakko saada. Hätä keinot keksii, joten perinteisestä ohjetta sovellettiin saatavilla olleiden ainesten mukaan. Tässä siis Portobellon versio – eikä yhtään hassumpi sellainen (paitsi että tuota kastiketta pitää harjoitella vielä!).

RESEPTI
Raaka-aineet (4:lle)

4 broilerin rintafileetä
pari timjaminoksaa
1–2 valkosipulinkynttä
öljyä

puntti salaattia (perinteisesti romaine)
3–4 viipaletta vaaleaa paahtoleipää
reilusti parmesaanilastuja

Kastike:

3–4 anjovisfileetä
2 keltuaista
2 valkosipulin kynttä
n. 1 ½  dl oliiviöljyä
puolikkaan sitruunan mehu
suolaa, mustapippuria

• Murskaa valkosipulinkynnet ja timjami karkeasti ja paahda niitä hetki pannulla öljyssä. Lisää broilerifileet ja paista kypsiksi. VINKKI! Parilalla saat kanaan paisti makua, myös kauniin paistopinnan.
•  Valmista kastike ajamalla kaikki ainekset sekaisin sauvasekoittimella.
• Kuutioi paahtoleipä ja paista pannulla rapeiksi.
• Revi salaatti kulhoon ja raasta sekaan parmesaani.
• Sekoita salaatin joukkoon broileri– sekä leipäpalat.
• Lisää lopuksi kastike.

KOUKUTTAVA JÄTTIRAPU-NUUDELIKEITTO

Kattilallisesta thaikeittoa riittää lohdutukseksi isommallekin porukalle. Mutta varo: tähän jää koukkuun!

RESEPTI (6:lle)
Raaka-aineet:

Liemi:
n. 5 dl vettä
1–2 isoa valkosipulinkynttä
3–4 korianterinoksaa
½ punainen chili
n. 4 cm:n pala tuoretta inkivääriä
kymmenkunta korianterinsiementä

Keitto:
1 rs kirsikkatomaatteja
1 ½  punttia korianteria
3 dl kookosmaitoa
2,5 dl tomaattimurskaa
300 g jättikatkaravun pyrstöjä
300 g munanuudeleita
1 limen mehu
(tarvittaessa tuoretta inkivääriä, chiliä sekä valkosipulia)

Valmistusohjeet:
Keitä ensin liemi: kuori valkosipuli ja inkivääri. Pilko ne karkeiksi paloiksi ja lisää kiehuvaan veteen korianterinoksien- ja siementen sekä chilin kanssa. Pienennä lämpöä ja anna kiehua hiljalleen noin kolme varttia, jotta kaikki maut imeytyvät. Siivilöi.

Lisää kirsikkatomaatit ja anna niiden muhia liemessä kunnes pehmenevät. Kaada sekaan kookosmaito ja valutettu tomaattimurska. Revi joukkoon puoli punttia korianteria. Lisää halutessasi pieneksi pilkottua inkivääriä, chiliä ja valkosipulia. (Itse lisään niitä reilusti, mutta kukin makunsa mukaan…)

Sitten vain kansi päälle ja odottelemaan…

Keitto saa muhia miedolla lämmöllä mielellään toiset kolme varttia. Nypi odotellessa rapujen pyrstöt ja nauti vaikka lasillinen.

Kun maut ovat tasaantuneet, kiehauta keitos ja lisää nuudelit. Anna kiehua enintään pari minuuttia, jotta nuudeleihin jää rapsakka purutuntuma.

Lisää loput silputusta korianterista sekä puhdistetut ravunpyrstöt. Purista sekaan limenmehu. Pyöräytä sekaisin ja nauti heti. HUOM! Varo kiehumista, sillä ravuista tulee sekunnissa sitkeitä, jos niitä keittää.

BISTROPOSTAUS, VOL III: SULOINEN SOLNA

Ruokaa, jossa maistuu rakkaus.

En tiennyt tästä ravintolasta oikeastaan mitään muuta kuin muutaman kehuvan kommentin kaverini lounaskerroilta. Illallismauista ei oikein kukaan osannut sanoa mitään, mutta riski kannatti: tämä oli yksi parhaista kokemuksista pitkään aikaan!

Solna on tunnelmallinen kortteliravintola Munkkiniemen sydämessä. Jotenkin sinne ei vaan tule toiselta puolelta kaupunkia koskaan mentyä. Paikka on somasti sisustettu ja palvelu ystävällistä.
Olin uteliaana käynyt jo ennalta kurkkimassa ruokalistaa ja annoin itseni olettaa ravintolan tarjoavan tavanomaisia, tylsähköjä ranskalaisia bistroannoksia. Kuinka väärässä olinkaan!

Jokainen ruokalaji toki kunnioitti perinteitä sekä raaka-aineen makua, mutta ne olivat myös kutkuttavan kekseliäitä. Pöytäseurueemme joutui lähes nirvanaan etanapuurosta, joka oli spelttiin keitetty. Seurana tarjottu fenkolisorbetti oli niin suuri hitti, että yksi meistä tilasi sitä satsin lisää. Raikastava lisä lautasella oli ”jääfenkoli” eli suolalla, ruohosipulilla ja sitruunamehulla maustetusta raa’asta fenkolista tehty lumi, jota oli siroteltu puuron päälle.

Kaksi kolmesta lihansyöjistä tunnusti, ettei ankka lukeudu heidän lempilihoihinsa. Tuo tunne näytti kuitenkin unohtuvan, kun he saivat eteensä täydellisesti kypsennettyä ankanrintaa– ja confitia. Porkkana-omenaraviolit toivat lautaselle hauskaa twistiä. Taidamme kokeilla niitä myös kotona.

Pääruokana tarjoillusta kasvisannoksesta oli valitettavasti unohtunut proteiini, mutta maukas se oli silti. Kiva, että kouluaikojen inhokistani kaalista osataan nykyään loihtia muutakin kuin tylsiä gratiineja. Sen kanssa sointui hyvin yhteen alsacelainen Domaine Vogt -riesling. Mieleemme jäi myös kampasimpukka-annos erinomaisine höysteineen – tillimajoneesia, kampasimpukkakreemiä ja mummonkurkkua. Annos oli niin maukas, että yksi seurueemme jäsenistä joutui antamaan periksi vuosikymmeniä kestäneelle tillivihalleen.

Ensimmäiseksi jälkiruoaksi tarjottiin Camparin, makean marengin ja appelsiinivaahdon yhdistelmä, joka oli ihanan kepeä. Helmeilevä Moscato d’Asti komppasi makuja mukavasti. Toisena jälkkärinä nautimme kaffir-limebruleeta, joka jakoi mielipiteet.

Solnan viinilista on mutkaton muttei tylsä. Osa meistä valitsi seitsemän ruokalajin illalliseen sovitetun viinipaketin. Mukaan mahtui perus-Tommasia mutta myös todella harvinaisia yllättäjiä, kuten tšekkiläistä jälkkäriviiniä, johon ei taatusti helposti törmää. Valitettavasti en saanut kaivettua viinin nimeä mistään esiin.

Viinien ja ruoan liitto oli soljuvaa läpin aterian. Ei räjäyttänyt tajuntaa, mutta sopi annosten kanssa oivasti yhteen. Ankka-annoksen kanssa tarjottu punkku kuulemma tosin vei toisiin sfääreihin (en muista tämänkään nimeä, pahoittelen!). Pidimme kovasti myös jo mainitusta moscatosta, joka kepeiden kupliensa avulla raikasti suun illallisen päätteeksi.

Erityiskiitoksen annan siitä, että pöytäseurueemme monista ruokarajoitteista ei koko illan aikana tehty minkäänlaista numeroa. Michelin-tähdillä palkituissa ravintoloissakaan useiden allergioiden ja ruokavalioiden huomioiminen ei ole aina itsestäänselvyys, mutta Solnassa kaikki sujui mutkattomasti ja asiakasta kunnioittaen. Lisäbonus tulee atmosfääristä ja oivaltavista annoksista – kaikessa maistoi arvostuksen asiakasta kohtaan.

Kiitos. Tulemme takuulla toistekin!

Ravintola Solna
Solnantie 26, Helsinki
Aukioloajat: MA 11.30–15, TI–PE 11.30–23, LA 18–23
www.solna.fi

Kuvat ovat Solnan pressikuvia.

BISTROPOSTAUS, VOL II: RAKKAANI, BISTRO HELSINKI 15

Saanko esitellä kantapaikkani? 

Tiedättekö sen tunteen, kun ihastuu johonkin jo ensisilmäyksellä? Haluaa tavata koko ajan ja kuuluttaa siitä koko maailmalle, mutta toisaalta pitää salaisuuden itsellään. Vuosien mittaankaan ihastus ei laimene, koska siihen voi luottaa. Se ei jätä pulaan. Silti arki tulee joskus väliin. Vaikka siitä tykkää edelleen, ei vaan ehdi tavata tarpeeksi usein. Se pyörii mielessä ja omatuntoa kolkuttaa. Kun viimein nähdään, tekee mieli alkaa selittää kiireistä.

Tiedättehän?

Tällainen suhde minulla on kantapaikkani Bistro Helsinki 15:ta kanssa. Sen ensihetkistä alkaen olemme puolisoni kanssa olleet uskollisia asiakkaita ja nähneet monet muutokset niin konseptissa kuin keittiön puolellakin. Silti vuonna 2008 perustetussa kortteliravintolassa on säilynyt sama aitous, joka saa palaamaan yhä uudestaan ja uudestaan... Yksi kunnioitettavimmista piirteistä on, että tietty tunnistettavuus ruokien maussa on säilynyt läpi linjan. Tästä esimerkkinä yllä oleva kuva suosikkiannoksestamme – punajuurta ja vuohenjuustoa – joka alunperin oli tarte tatinin tyyliin tehty voitaikinapiiras. Vaikka ette kuvasta usko, niin se maistuu aistikkaammasta esillepanostaan huolimatta edelleen samalta!

Paikka aloitti lounasravintolana. Olin innoissani, kun kulmilleni avattiin laadukasta ruokaa tarjoava rafla, josta lounas irtosi kympillä ja kyytipojaksi sai halutessaan lasin viiniä pikkurahalla. Pian Bistro HKI 15 alkoi tarjota myös illallista ja jossain välissä lounaat hetkeksi jäivät. Nykyään sieltä saa molempia. Lounaan hinnoittelu on hieman muuttunut, mutta maku on tallella. (Tosin minun rytmilläni harvoin ehdin lounastamaan.)

Vuosien varrelle on mahtunut kesäterassia Eiran rannan aurinkoisimmalla paikalla sekä tunnelmallista jouluravintolaa. Tällä hetkellä a'la carte -lista koostuu perinteistä pääruokaa pienimmistä annoksista, joissa yhdistellään makupareja. Kaksi annosta vastaa yhtä pääruokaa. Kiva idea maistella useampia makuja samalla sessiolla!

Mieheni haluaa aina tänne, sillä "tietää, mitä saa" – hyvällä tavalla. Palvelu on huomaavaista muttei tungettelevaa ja henkilökunnan kanssa on kiva vaihtaa kuulumisia. Salia isännöivä Iiro Salmi poimii viinilistalle mielenkiintoisia viinejä ja esittelee löytöjään mielellään. Hän myös taitaa niiden yhdistämisen kulloinkin tarjottaviin ruokiin. Keittiötä johtaa taidokkaasti Mikko Lahtinen.

Koska mikään paikka ei ole täydellinen, hutejakin osuu joskus kohdalle. Meille sattunut tasan kaksi kertaa moitteensijaa. Molemmilla kerroilla asia on suorin selin selvitetty, mitä arvostan erityisesti. Bistro HKI 15:lla on selvästi halu palvella asiakkaitaan parhaalla mahdollisella tavalla.
Nähdään siis pian, rakkaani! :)

Bistro Helsinki 15
Korkeavuorenkatu 4B
Aukioloajat: MA 11.30–14.30, TI–PE 11.30–14.30 & 17– 23, LA 14–23

PIKAINEN PÄIVITYS PURE-POSTAUKSEEN: PIKANTTI POPCORN-CEVICHE SULATTI SYDÄMET!

Menkää tänne.

Aloitin pari päivää sitten juttusarjan, joka käsittelee kivoja bistroja. Ensimmäisen postauksista tein viime syksyisten Puren-visiittieni perusteella. Tänään eksyimme kyseiseen Kauppatorin kulmilla kököttävään kuppilaan hetken mielijohteesta, sillä satuimme niille nurkille elokuvailtapäivän jälkeen (Kino Engelissä kutsuvieraille ennakkoon esitetty Searching for Sugar Man oli muuten mahtavin musadokkari pitkään aikaan – suosittelen, jahka ensi-iltaan päätyy!).

Kameraa ei valitettavasti tullut matkaan, joten saatte herkutella edellisen postaukseni kuvilla, mutta nyt osaan kertoa annoksista ja mauista enemmän. Ex tempore –illallisemme alkoi makuhermoja kutkuttaneella kala-äyriäiscevichellä, joka oli nappivalinta! Annos sisälsi kaikkia lempimakujani, kuten kuhaa, kampasimpukkaa ja mustekalaa. Ne viimeisteltiin avokadopyreellä sekä kekseliäällä korianterivaahdolla. Jälkimmäinen oli kuulemma valmistettu tomaattimehuun. Pikantin lisänsä ruokaan loi maustetut popcornit. Myönnän suhtautuneeni poppareihin aluksi skeptisesti, mutta ne toivat annokseen purutuntumaa ja maistuivat hyviltä (odotin sitä nahistunutta koostumusta, joka popcorneja joskus vaivaa – tiedättekö?).

Puolisoni Chinese Blackened Pork Shank mustapavuilla ja kimchillä oli täyttävä ja herkullinen. Minä maistoin Puren versiota Mannerheimin kuhasta ja voin sanoa sen onnistuneen erittäin hyvin! Piparjuuri oli ripoteltu ”lumeksi” annoksen päälle tuoden siihen ripauksen rapeutta. Ravut puolestaan saivat skagenin muodon ja sienet maistuivat meheviltä. Trimbach Pinot Gris Réserve sointui makuihin mukavasti, eikä siipalle suositeltu gewurtztraminerkaan ollut pöllömpi vaihtoehto chilin säväyttämille mauille.

Puheet annosten pienestä koosta voidaan nyt hyvillä mielin haudata, sillä tässä vaiheessa mahamme killittivät jo niin, että ylänappia olisi tehnyt mieli höllätä. Pienen paussin jälkeen herkuttelimme kuitenkin vielä lakritsia ja tyrniä sisältäneellä jälkkärillä, joka oli oivaltava annos kirpeän ja tuhdin vuorottelullaan.

Palvelu oli rentoa ja huomaavaista. Koko lysti – kolme ruokalajia ja kaksi viiniä kahdelta – kustansi 120€. Ei paha.

Suosittelen!

BISTROPOSTAUS, VOL I: PURAISE PURESSA

Kerrankin kiva paikka, joka on auki sunnuntaisin.

Mahtavaa, että bistrokulttuuri alkaa hiljalleen rantautua myös meille Suomeen. Kotoisia mutta laadukasta ruokaa tarjoavia kortteliravintoloita on parin viime vuoden aikana alkanut ilmestyä pääkaupungin katukuvaan. Paikkoja, joihin on helppo poiketa työpäivän päätteeksi tai joissa istahtaa rennosti iltaa kaveriporukalla viikonloppuna. Turha pönöttäminen bistroista on pois, mutta moni niistä tarjoaa taiten tehtyä ruokaa, yleensä myös hyviä juomavaihtoehtoja.

Yksi niistä on Kauppatorin kulmalle viime kesänä noussut Pure Bistro, jonka takaa löytyy Top Chefistäkin tuttu Jouni Toivanen. Michelin-keittäjän rosoisempi ravintola on minun makuuni ehkä turhan kolkosti sisustettu, mutta ikkunoista avautua merimaisema antaa paljon anteeksi. Sisään käydään baarin kautta, mutten tiedä, vetääkö se väkeä drinkeille. Itse olen käynyt pari kertaa vain syömässä raflan puolella.

Pure luottaa puhtaisiin makuihin ja raaka-aineisiin. Annokset ovat kauniita ja sopivan suoraviivaisia – olematta kuitenkaan pätkääkään tylsiä. Ensimmäisellä kerralla muistan pöytäseurueemme harmitelleen annosten pientä kokoa (yleensä en koskaan purnaa siitä - päinvastoin!), mutta sittemmin asiassa on petrattu. Erityismaininnan Pure saa sunnuntaiaukiolostaan! Mielestäni sunnuntai on mitä parhain päivä piipahtaa päivälliselle, mutta harvassa ovat paikat, jotka pitävät ovensa auki silloin. (Loistavaa Gaijinia kiittelinkin jo aiemmin!)

Toivoisin, että Havis Amandaa pällistelevät turistit uskaltautuisivat kulmakuppilaan sisälle, sillä ydinkeskustusta ei löydy montaa laadukasta oman rahan paikkaa. Harmittaa, että niillä nurkilla palloilevat ulkomaalaiset saavat ruokakulttuuristamme suppean kuvan tyytyessään alueen vallanneisiin keskinkertaisiin ketjuravintoloihin ranuineen ja lehtipihveineen.

Viinilistalla edustettuina ovat tutut ja turvalliset hugelit sekä anna-de-codorniut, mutta hyviä ne ovat, eikä tällaiseen paikkaan lähdetä hakemaankaan tajuntaa räjäyttäviä viinielämyksiä. Ruokalista on simppeli: alkuruoat 15€, pääruoat 25€ ja jälkkärit kympin. Kussakin on kolme vaihtoehtoa. Nämä kuvat ovat viime syksyltä, mutta listaa silmällä pidettyäni olen huomaavinani, että tyyli on säilynyt suht samana: suomalaisiin sesongin makuihin on onnistuneesti yhdistetty tuulahduksia maailmalta.

Suosittelen!

Pure Bistro
Pohjoisesplanadi 9, Helsinki
Auki: MA–PE 11–14:30 ja 17–24, LA14–24, SU15–22

LAIVA ON LASTATTU LINIELLÄ

Rapujuhlista tuttu snapsi sopii myös blineille.

On aina ilo, kun löytää pieniä ja persoonallisia alkoholin maahantuojia, jotka sinnittelevät Alkon monopoliaseman ja kimurantin alkoholilainsäädäntömme ristipaineessa. Täytettä viinikaappiini tilaan ekoviineihin keskittyneestä Viinitiestä, jota olen täällä blogissakin useampaan otteeseen hehkuttanut. Uusi tuttavuus minulle oli Arcus Finland, jonka tuotevalikoima on painottunut laadukkaisiin väkeviin juomiin. Neljän hengen Arcus-tiimi tekee työtään täydellä sydämellä, joten innostus tuotteista tarttuu väkisinkin kuluttajaan.

Viime viikolla pääsin maistamaan Arcuksen maahantuomaa Linie Aquavitiä, jota siemailimme ravintolakoulu Perhossa järjestetyssä blini-illassa lettujen paistojen ja herkuttelun lomassa. Sherrytynnyreissä kypsyneen Linien maussa on paitsi yrttisyyttä, myös ripaus lakritsia. Olin erottavinani siitä myös aavistuksen anista. En ole aiemmin syttynyt aquaviteille, joita perinteisesti rapujuhlissa tarjotaan, mutta poikkeus vahvistaa säännön: Linie oli yllättävän raikas ja kevensi kivasti oloa rasvaisten lettujen kyytipoikana. Se sopii myös drinkkeihin, mutta siitä lisää myöhemmin.

Ravintolakoulu Perhon blinitaikina tehdään kotikaljaan.

Linien tarina on mielenkiintoinen: se seilasi kauppalaivan kyydissä maailman meriä aikoinaan peräti neljä kertaa yli päiväntasaajan, sillä tammitynnyreihin säilötty spirit ei mennyt missään pallonkolkassa kaupaksi. Kun tynnyrin kantta kotisatamassa Norjassa raotettiin, huomattiin, että juomasta oli tuona aikana kypsynyt entistäkin aromikkaampi. Tästä syystä Linie Aquavit matkustaa yhä tänäkin päivänä neljä kuukautta merellä ennen rantautumista kuhunkin ostomaahan. Kaikkein ekologisemmaksi juomaksi sitä ei siis voi parhaalla tahdollakaan kutsua, mutta ainakin aaltoja halkonut juoma maistuu hyvälle! Kustakin pullosta voi muuten tarkistaa sen reitin – hauskaa!

Tuomas Kettunen (vas.) antaa vinkkejä viini- ja ruokatoimittaja Tuomas Tantulle. Keskellä blinejä vahtii Soup Opera -blogin Anuliina Pineda, joka työskentelee keittiömestarina Suomen Kansallisoopperassa.

Blinikausi on parhaillaan käynnissä ja Perhon pannut käyvät kuumina venäläisherkkuja valmistettaessa. Keittiömestari Tuomas Kettusen opastuksella kauhoin minäkin taikinaa valurautapannulle. Rasvan tirinä keittiössä kielii siitä, että lopputuloksesta tulee rapea. Kirkastettua voisulaa lurautetaan paiston aikana pannulle useaan otteeseen. ”Rumasta ankanpoikasesta kuoriutui joutsen”, Kettunen kannusti, vaikken nyt ihan valioyksilöä onnistunutkaan loihtimaan.

Blinien lisukkeina tarjottiin mätiä ja muita klassikkohöysteitä. Sillikaviaari oli mielenkiintoinen, mutta suosikkini ehdottomasti katkarapuskagen. Pöydän ääressä kuultiin hauskoja ja hersyviä keskustelua ruoka- ja juomakulttuurista. Iltapäivä oli kerrassaan onnistunut – kiitos vielä järjestäjille!

Lisää blineistä luettavissa täältä.