21. helmikuuta 2013

PIKAINEN PÄIVITYS PURE-POSTAUKSEEN: PIKANTTI POPCORN-CEVICHE SULATTI SYDÄMET!

Menkää tänne.

Aloitin pari päivää sitten juttusarjan, joka käsittelee kivoja bistroja. Ensimmäisen postauksista tein viime syksyisten Puren-visiittieni perusteella. Tänään eksyimme kyseiseen Kauppatorin kulmilla kököttävään kuppilaan hetken mielijohteesta, sillä satuimme niille nurkille elokuvailtapäivän jälkeen (Kino Engelissä kutsuvieraille ennakkoon esitetty Searching for Sugar Man oli muuten mahtavin musadokkari pitkään aikaan – suosittelen, jahka ensi-iltaan päätyy!).

Kameraa ei valitettavasti tullut matkaan, joten saatte herkutella edellisen postaukseni kuvilla, mutta nyt osaan kertoa annoksista ja mauista enemmän. Ex tempore –illallisemme alkoi makuhermoja kutkuttaneella kala-äyriäiscevichellä, joka oli nappivalinta! Annos sisälsi kaikkia lempimakujani, kuten kuhaa, kampasimpukkaa ja mustekalaa. Ne viimeisteltiin avokadopyreellä sekä kekseliäällä korianterivaahdolla. Jälkimmäinen oli kuulemma valmistettu tomaattimehuun. Pikantin lisänsä ruokaan loi maustetut popcornit. Myönnän suhtautuneeni poppareihin aluksi skeptisesti, mutta ne toivat annokseen purutuntumaa ja maistuivat hyviltä (odotin sitä nahistunutta koostumusta, joka popcorneja joskus vaivaa – tiedättekö?).

Puolisoni Chinese Blackened Pork Shank mustapavuilla ja kimchillä oli täyttävä ja herkullinen. Minä maistoin Puren versiota Mannerheimin kuhasta ja voin sanoa sen onnistuneen erittäin hyvin! Piparjuuri oli ripoteltu ”lumeksi” annoksen päälle tuoden siihen ripauksen rapeutta. Ravut puolestaan saivat skagenin muodon ja sienet maistuivat meheviltä. Trimbach Pinot Gris Réserve sointui makuihin mukavasti, eikä siipalle suositeltu gewurtztraminerkaan ollut pöllömpi vaihtoehto chilin säväyttämille mauille.

Puheet annosten pienestä koosta voidaan nyt hyvillä mielin haudata, sillä tässä vaiheessa mahamme killittivät jo niin, että ylänappia olisi tehnyt mieli höllätä. Pienen paussin jälkeen herkuttelimme kuitenkin vielä lakritsia ja tyrniä sisältäneellä jälkkärillä, joka oli oivaltava annos kirpeän ja tuhdin vuorottelullaan.

Palvelu oli rentoa ja huomaavaista. Koko lysti – kolme ruokalajia ja kaksi viiniä kahdelta – kustansi 120€. Ei paha.

Suosittelen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti