Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arvonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arvonta. Näytä kaikki tekstit

23. maaliskuuta 2013

HERKKUKORIN VOITTAJA ON ARVOTTU

Onnetar suosi Merjaa.

Tämä kuva on muutaman vuoden takaiselta matkaltamme Moselin viinilaaksoon, joka tunnetaan upeista rieslingeistään.





Portobello peräänkuulutti vähän aikaa sitten rakkaimpia ruokamuistoja lapsuudesta. Pienen patistamisen jälkeen niitä ropisikin mukavasti.

Marjun muistot veivät lapsuuden mökkikesiin, jolloin sienimetsälle suunnistettiin äidin johdolla. Retken antimet muhennettiin mökin puuhellalla.Jo pelkkä ajatus siitä tuo veden kielelle. Olen edelleen vilpittömästi sitä mieltä, että juuri tuo harvinainen herkku, tattimuhennos, on maailman parasta ruokaa”, hän kirjoitti.

Mimosa puolestaan muisteli mummonsa pyörittelemiä lihapullia. Aina mummolaan saapuessa häntä ja samanikäistä serkkuaan odotti höyryävä keko lihapullia, joista tapeltiin vielä seuraavana aamunakin – leivän päälle halkaistuina kuulemma! ”Mummin salaisuus taisi olla voin ja kerman suruton käyttö – pullat haudutettiin kypsiksi kermakastikkeessa. Olen koittanut jäljittää ohjetta myöhemmin, ja onnistunut saamaan aika hyviä toisintoja aikaiseksi. Ihan samaan ei tietysti voi ikinä yltää”, hän tuumi.

Onnetar suosi kuitenkin Merjaa, jonka makumuistot johdattivat aina Espanjaan asti. Vuonna 1967 hänen ollessaan 11-vuotias perhe reissasi Espanjaan, jossa Merja sai pienen höynäytyksen kautta maistaa elämänsä ensimmäistä kertaa etanoita. ”Isäni oli veijari ja yllytti kokeilemaan erilaisia makuja reippaasti. Niinpä hän teki kepposen ja tarjosi minulle sienimunakasta ja seuraili virne naamallaan kuinkas ruoka maistui…? Lopulta isä kertoi tyylilleen uskollisena hurjasti nauraen, että olin syönyt etanamunakasta, enkä suinkaan sieniä!”, Merja kertoi. ”Kokemus ei ollut kuitenkaan kauhistuttava ja etanat olivat miedonmakuisia. Muistelen pikkutytön päässäni ajatelleen, että meidän kotipihallammekin moisia otuksia kasvaa”, hän jatkoi.

Toinen Merjan Espanjan-matkaan liittyneistä muistoista oli tuorepuristettu mangomehu, jonka maun hän yhä tuntee suussaan. ”Muistan vieläkin miltä paksu mangomehu maistui  –koti-Suomessahan saatiin äidin tekemää punaviinimarjamehua – enkä ollut koskaan ennen saanut eksoottisesta mangosta valmistettua mehua. Se maistui taivaalliselta! Enpä tiedä olenko koskaan sen jälkeen saanut niin hyvää tuoremehua, joten suuren vaikutuksen tämä makuelämys minuun teki.”

Merjalle lähtee siis herkkukori, joka sisältää luomuteetä- ja mausteita, meksikolaista kahvia, suklaalla kuorrutettuja mansikoita sekä sveitsiläistä Lindtin suklaata.

Kiitos osallistuneille ja onnea voittajalle! 

Ps. Vielä on hetki aikaa osallistua mahtavan lukupaketin arvontaan. Kilpailuun pääset tästä.

15. helmikuuta 2013

VOITA LUKEMISTA KOKO KEVÄÄKSI!

Kotivinkki sponssaa puolen vuoden lehdet.



Tässä se viimein tulee: paljon hehkuttamani arvonta, jota en aiemmin saanut aikaiseksi. Loppuvuodesta bloggaaminen tökkäsi monen muun asian ohella sairastumiseeni. Toivotaan terveempää tätä vuotta herkutteluineen!

Kotivinkki arpoo lukijoideni kesken puolen vuoden lehdet. Lehti tunnetaan helpoista arjen ruokaohjeistaan sekä mutkattomista jutuistaan.

Kysymys kuuluu:

Mikä on Portobellon paras ruokaohje?

Kaikki tähän postaukseen 1.4. kommentoineet tai sähköpostilla vastanneet osallistuvat arvontaan. Muistathan jättää sähköpostiosoitteesi, niin voin olla sinuun yhteydessä mahdollisen voittopotin myötä myöhemmin.

Lykkyä tykö!

Ihanaa talviviikonloppua!

21. elokuuta 2012

SYNTTÄRIARVONTA!

Arvontalaulu raikaa, on syntymäpäivien aika.



Täytin eilen pyöreitä vuosia ja äskettäin havahduin myös siihen, että Portobello-bloginikin on ehtinyt komeaan yhden vuoden ikään – On siis aika juhlistaa ikääntymistämme arvonnalla! Arvonta onkin sarjassaan ensimmäinen blogissani.

Ihanan Pentikin lahjasetin arvontaan voit osallistua kommentoimalla tätä postausta tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen portobello.posterous.com

Osallistuminen edellyttää jäätävää analyysia seuraaviin kysymyksiin:

Mikä blogissani on hyvää / huonoa? Mitä pitäisi kehittää? Millaisista aiheista haluaisit lukea jatkossa?

Arvonta-aika päättyy 21.9.