LETKURUOKINTAA JA LOHTURUOKAA

Hetki, jolloin teollinen mehukeitto paperimukissa vei lähes taivaisiin.


Terveys on yksi niistä asioista, joita osaa arvostaa vasta sitten, kun sen menettää. Sama pätee myös ruokaan. Jälkimmäiseen alkaa suhtautua hengenpitimenä vasta, kun on oikeasti nälkä. Ja meillä yltäkylläisillä länkkäreillä harvemmin on. Toki mielellämme nurisemme kaikesta mahdollisesta ja mahdottomastakin, kuten ”annoksessa oli kitsasteltu suolan määrässä”, ”kastike saapui pöytään haaleana” tai ”tää annos ei vaan puhutellu mua” (ruoka ei muuten osaa puhua, toim. huom.).
Sairastaminen on syvältä, mutta palauttaa hetkessä maanpinnalle paatuneimmankin fine dining -ja luomupiiperryshipin.

Omat ruoka- ja reissusuunnitelmani kääntyivät päälaelleen, kun vakava sairastuminen vei pari viikkoa sitten sairaalaan. Joulukauden startiksi suunniteltu hifistelyillallinen Chez Dominiquessa vaihtui letkuruokintaan sisätautiosastolla. Täällä blogissakin hehkuttamani Nykin-matka siirtyi sekin terveempään ajankohtaan. Raskain sydämin heitin hyvästit varaamallemme jouluillalliselle keittäjäguru Eric Ripertin legendaarissa Le Bernardin -ravintolassa, mutta tiettävästi Jenkkilä ei ole hetkeen katoamassa maailmankartalta, joten uudella tarmolla – ja hyvällä ruokahalulla – suuntaamme lätäkön taakse toiste.

Kiinteän ruoan vaihtaminen suonensisäiseen nesteytykseen toki toimii tehokkaana kilojen karistajana, mutta nautinnosta ei liiemmin voi puhua. Ilmassa olikin suuren juhlan tuntua, kun sain kalvakoihin käsiini sisar hentoisen kiikuttaman pahvimukillisen ällöllä aspartaamilla makeutettua mehukeittoa. Tai-vaal-lis-ta! Lysti tosin loppui lyhyeen, kun litku tahtoi ulos vähintään yhtä vikkelästi kuin olin sen sisääni imaissut…

Kun sain vaihtaa sairaalakaavun omaan yöpukuun ja pääsin kotioloihin toipumaan, tilasin puolisoltani oitis annoksen spagetti bolognesea. Tomaattinen soijakastike, päälle pino parmesaaniraastetta ja koko komeuden ylle loraus ketsuppia lapsuuden malliin – spagetin kylk een annosteltua röyhkeää kasa raejuustokekoa unohtamatta – maailmani palasi taas raiteilleen! Jostain syystä tämä annos on tuntunut turvalliselta aina, kun elämä on riepotellut. Lohturuokaa sanan varsinaisessa merkityksessä.

Nyt tauti alkaa olla taltutettu ja ruoka pysyy jo toista päivää sisällä. Kun on sopivasti paastonnut, voikin siirtyä hyvällä omallatunnolla jouluherkkujen pursuavaan pariin.

Toipumista piti tietysti tänään varovasti juhlistaa. Gaijinin sunnuntait ovat muuten mahtavia! Laadukasta ruokaa ja raikkaita drinkkejä. Parempi puoliskoni lähes liikuttui Mongolian Hot Potinsa äärellä. Se sisälsi supermureaa vasikanposkea sienillä ja munakoisolla. Alkuun tarjotut, harvinaisessa XO-liemessä uineet kampasimpukat maistuivat mukisematta molemmille. Björckin paikoille tyypillinen, korvia kirvelevä kakofoniakin loisti tällä kertaa poissaolollaan.

Mutta puuttuiko pääruoastani kuitenkin hippusellinen suolaa?

Tervettä ja maistuvaa joulualusviikkoa! :)


Ps. Mikä ruoka lohduttaa sinua, kun kaikki menee metsään? Omani ohje löytyy muuten täältä.

SE OIKEA

Tämä on rakkautta ensisilmäyksellä. Ja lujaa sellaista!

Vanha sanonta ”Kyllä sen sitten tietää, kun Se Oikea tulee vastaan” pätee rakkauden lisäksi ravintoloihin.

Tämä tuli todistetuksi taannoisella Milanon-matkallani. Olen syönyt niin monissa mahtavissa ravintoloissa ympäri maailmaa, että niiden rankkaaminen paremmuusjärjestykseen on tähän asti tuntunut lähes väkivaltaiselta. Milanolainen Michelin-ravintola Al Pont de Ferr kuitenkin vei jalat alat ja kiilasi heittämällä top-listan kärkeen.

Ilotulitus alkoi ”kirsikalla”, jonka sisältä paljastui italialaisklassikko vitello tonnato. Kyytipoikana hörpimme loistosamppanjaa. Tämä kekseliäs amuse bouche antoi jo aiheen odottaa paljon.

Jos jotain moitteen sijaan on illastamme keksittävä, niin olkoon se sitten tämä: kala–kasvissyöjille ei keittiöstä tuotu omaa tervehdystään, mutta asia oli helppo antaa anteeksi, koska tonnaton kyljessä tarjottu juustovaahto suli suuhun.

Tästä eteenpäin kaikki olikin täydellistä – ja vähän enemmänkin.


Mosaiikki makuuni

Keittiöntervehdyksen jälkeen eteemme kannettiin annos nimeltä Mosaiikki. Tämä oli yksi huikean illallisen parhaista ruokalajeista. Kauniista asetelmasta löytyi raakakypsennettyä kalaa, appelsiiniä, verigreippiä, macadamiapähkinöitä sekä mustekalan mustetta. Maut olivat puhtaita ja selkeitä sekä annos kaikessa yksinkertaisuudessaan hurmaava. Valitettavasti olen jo autuaasti unohtanut, mitä viiniä Mosaiikin mukana joimme, mutta hyvää se oli. 

Näyttävän taiteellinen toinen alkuruoka muistutti omenaa, mutta sisältä paljastui sardiineja. Tarjoilija tiesi ”omenan” olevan tehty oliivista. Kerrassaan nerokasta!

Älä puraise mua!

Kiehtovaa kontrastia molekyyligastronomiaan toi autenttisen karu miljöö: kiikkerät pöydät, eripari aterimet ja paperiset pöytäliinat. Ylipynttäytyneeksi Al Pont de Ferriin ei tarvitse tälläytyä: romanttisesti ränsistyneeseen ravintolaan voi kävellä sisään vaikka t-paidassa! Suloisen boheemia.

Seuraavana nautimme ihanan pehmeitä gnoccheja rapujen ja kesäkurpitsan kanssa. Hauska yksityiskohta annoksessa oli mätiä muistuttava lisuke tomaatista. Söimme myös huisia pastaa, jota ei saanut puraista, vaan se piti painaa kielellä hellästi kitalakea vasten. Se, mitä sitten tapahtui, jääköön salaisuudeksi... Hähää!

Ei saisi koskaan tähteä Suomessa

Palvelu oli läpi illan huomaavaisen rentoa ja mutkatonta ilman turhaa pönötystä. Meillä oli ilo tutustua henkilökuntaan illallisen jälkeen paremmin, ja yhteys on sittemmin säilynyt sähköpostin välityksellä. Salista vastaa Thomas Piras, joka on työskennellyt monissa maailman parhaiksi valituissa ravintoloissa. Mahtityyppi!  

Kävimme mielenkiintoisia keskusteluja muun muassa siitä, että säntillisessä Suomessa Al Pont de Ferrin kaltainen paikka ei koskaan saisi Michelin-tähteä rappeutuneen interiöörinsä ja huolettoman palvelunsa takia.

Hei, herätkäämme! Loistavaa ruokaa voi tarjota ilman valkohansikkaitakin. Näin myös ”tavallisten tallaajien” kynnys finedinigiin saattaisi kaventua. Toinen merkittävä tekijä on hinta: yhdeksän ruokalajin illallisemme aperitiiveineen, digestiiveineen ja viineineen kustansi kahdelta naurettavat 211€! Näillä leveyspiireillä samalla summalla selviytyisi ehkä yksi ihminen.


Kalantuoksuista lihaa ja hämäysporkkanaa

Takaisin ruokiin. (Anteeksi, että eksyin hieman raiteilta! ) Seuraavaksi herkuttelimme kalalla. Vaalealihaisen kalan laji on jo pyyhkiytynyt muististani, mutta huisia annoksessa oli, että se tarjoiltiin kauttaaltaan kylmänä! Lautaselta löytyi kalan lisäksi kirpeää vihreää omenaa sekä fenkolia. Perfetto!

Jaloittelu- ja sulattelu tauon jälkeen oli aika siirtyä pääruokiin. Seuralaiseni sai villin annoksen täydellisesti kypsytettyä lihaa, mutta mikä ovelinta, se kuorrutettiin kalakastikkeella. Hämmentävää, että annos tuoksui tutusti kalalle mutta maistui täysin lihalle!

Nautin illasta niin täysin sydämin, ettei edes käynyt mielessä kirjoittaa siitä muistiinpanoja. Siksipä en muista tätäkään kalalajia, mutta lisuke sen sijaan piirtyi mieleeni: Caprese eli tomaatti–mozzarellasalaatti Al Pont de Ferrin tapaan. Kuvassa vasemmalla ei suinkaan ole porkkana, vaan tomaattia. Basilika oli muuttanut muotoaan muruiksi ja mozzarella vaahdoksi. Ei lisättävää.


Lautaselle puhallettuja Oiva Toikan lintuja

Ekstra-annoksena söimme aivan suomalaismuotoilija Oiva Toikan lasilintuja muistuttavan ruokalajin. Ruoanvalmistuksessa käytetään lasinpuhallusta, mikä sai meidät huokailemaan ihastuksesta.

Tropean punasipuleista ja sokerista puhallettu hentoinen kuori kätki sisäänsä karamellisoitua sipulia sekä tuoretta vuohenmaitojuustoa. ”Linnun” alta löytyi tummasta leivästä ja seesamista loihdittua ”multaa”. Kun haarukka hipaisi kuorta, se helähti lasin tapaan rikki. Kuinka monta yritystä keittiössä mahtaa olla valmistusvaiheessa epäonnistunut?

Toikasta jatkoimme juustoihin, jotka saimme valita hulppeasta valikoimasta itse. Näin aromikkaita ja voimakkaita edes minä – vannoutunut juustonystävä ­– en ollut aiemmin syönyt.


Syötäviä legoukkoja ja pulloon piilotettu juustokakku

Jälkiruoat räjäyttivät potin totaalisesti. Tuntuu tyhmältä edes kirjoittaa niistä mitään... Ne pitää itse kokea ja maistaa!

Kaikessa lyhykäisyydessään (kuvat puhukoot puolestaan): lusikoimme ikionnellisina napoihimme legopalikoita- ja ukkoja! Erilaiset tekstuurit ja maut yhdistettynä nokkelaan esillepanoon tekivät meidät hyvin, hyvin tyytyväisiksi.

Toinen jälkiruoista oli Campari-sokeripuhallettu pullo, joka kätki sisäänsä suussa sulavaa juustokakkua. Sanattomaksi veti.

Kyllä, tämä on tosirakkautta!

Ps. Pahoittelen luvattoman huonolaatuisia kuvia, mutta parempi kamera jäi kotiin, joten pokkariin oli tyytyminen...!

KIVA KÖPIS KUVINA

Kööpenhamina on Pohjoismaiden Berliini ruokakulttuuriltaan ja tunnelmaltaan.

Isä Ukin alkupalat autenttisessa japanilaisravintola Bentossa.

Ex-teurastamon leipää tuorevoilla. Ja tietysti kuohuvaa!

Kuuma koira köpisläisittäin.

Kävi kaaliin! Erään aterian yllättäjä, jonka savunmaku sulostutti.

Kuinka moni on maistanut näin vanhaa vuosikertaa? Il Sensossa se on mahdollista.

Samalla reissulla nähtiin myös Eiffel.

Sushien Top 1. Tuoreudesta sen tuntee.

Tartar osui ja upposi!

Laiska brunssi käänsi lomamoodiin kiireen keskellä.

Omenaa ja kanelia Kødbyensin tapaan.

Se modernimpi smörrebröd.

Pinkki perjantai. Ja ihana illallisen aloitus.

IDÄN YLLÄTTÄJÄ - RUOKAMATKAILIJAN VILNA

Viehättävä Vilna yllätti ruokamatkailijat loistavalla ravintolatarjonnallaan. Kaupunki on pullollaan toinen toistaan suloisempia kahviloita, herkkupuoteja ja tunnelmallisia bistroja. 

Tonnikalaa ja kirsikkatomaatteja.

Tiikerirapuja ja parsaa.

California Gourmet -ravintolan terveiset keittiöstä.

Le Caven ihana aamiaiscroisantti.

Kampasimpukoita mädillä, nam!

Suklaan ystävän taivas.

Viinibistro Essessä on huokeita ja hyviä viinejä.

Pehmeän maltaista...

Tuoreita, tosi hyviä mereneläviä saa joka paikasta.

Herkkutiski, jossa hinta-laatusuhde on kohdillaan.

Oman panimon oluita Dominikonu Karcemassa.

Juustoja joka makuun!

Syötävää suklaata sadesäällä.

IHANA ITALIA

Italia on kulinaristin taivas.

Terveisiä aurinkoisesta Italiasta!

Portobellon päivittäminen jäi reissun ajaksi, mutta nyt olemme kotiutuneet takaisin Suomen syyssateisiin.

Matkaamme mahtui monta maittavaa ruokakokemusta. Emilia-Romagnan ylpeys on pitkään haudutettu lihakastike ragu', jonka bolognalaiseen versioon käytetään vasikkaa. Pohjois-Italiassa kannattaa herkutella myös voi-salviatäytteisillä tortellineilla sekä maistaa parmankinkkua ja parmesaania. Kahdesta jälkimmäisestä liikkuu maailmalla samannimisiä kopioita, mutta Emilia-Romagnassa ne ovat taatusti aitoja!

Italialainen jäätelö on omaa luokkaansa. Pieni Solarolon kylä Faenzan kupeessa on kuuluisa palkituista jäätelöistään ja sorbeteistaan. Parhaimmillaan jäätelökakut muistuttavat taideteoksia. Solarolossa söimme myös matkamme parhaat pizzat. Pizza Biancha tarjoillaan ilman tomaattikastiketta, jolloin herkimmätkin raaka-aineet - kuten herkkutatit - nousevat päärooliin.

Ainoa oikea balsamico tulee Modenasta. Mustanmakean balsamicon maku kehittyy vuosia puutynnyreissä, eikä siihen koskaan lisätä väriaineita, kuten markettiemme hyllyiltä löytyvissä halvemmissa jäljitelmissä.

Alueelle tyypillisiä rypäleitä ovat sangiovese ja trebbiano, joista syntyy luonteikkaita viinejä. Lambrusco on pirskahtelevaa punaviiniä, joka keveytensä ja kupliensa ansiosta sopii hyvin kuuman kesäpäivän virkistäjäksi.

Pohjoisesta jatkoimme kiehtovaan Sisiliaan, joka on tulvillaan makuja, värejä ja tuoksuja. Pääkaupunki Palermon parasta antia ovat värikkäät ruokatorit, jotka pursuavat tuoreita mereneläviä, mausteita, auringossa kypsyneitä hedelmiä sekä juustoja ja lihaa. Pikkusuolaista kaipaavien kannattaa maistaa suolaan säilöttyjä kapriksia sekä arancineja, jotka ovat pieniä, paistettuja riisipalloja erilaisilla täytteillä.

Corleone on piskuinen kylä, josta mafia on lähtöisin. Siellä sijaitsee viinintuottaja Principe di Corleone.
Pääsimme seuraamaan sadonkorjuuta, viininvalmistusta sekä tietysti maistelemaan tilan viinejä. Erityisesti mieleemme jäivät karvasmantelinen jälkiruokaviini sekä punaviinirypäleestä valmistettu valkkari. Corleonessa nautimme matkan parhaan caponatan, joka on mehevä munakoisohöystö sellerillä, sipulilla ja oliiveilla.

Sisilian korkeimmalla kohtaa sijaitseva Enna hurmasi meidät lähiruuallaan. Kaksi päivää kolusimme kasvimaita ja tutustuimme luomuruuan valmistukseen sikäläisen oppaamme avulla. Hän itse viljelee muun muassa manteleita sekä tuottaa laadukasta luomuöljyä. Majapaikkamme mamma loihti meille ihanaa kotiruokaa parhaista raaka-aineista. Ricottalla täytetyt kurpitsankukat sulivat suussa. Yösijamme pihalla laidunsi hevoslauma, joten tämä oli maatilamatkailua parhaimmillaan!

Cataniassa ja Siracusassa kannattaa herkutella merenelävillä. Marraskuussa alkaa sardiinikausi, jolloin lautasille ladotaan tuoreista sardiineista valmistettua pastaa. Bucatinit saavat sardiinin lisäksi vierelleen rusinoita, manteleita ja fenkolia. Mielenkiintoisesta mausta voi olla montaa mieltä, mutta annos on ainakin sisilialaisten suosikki.

Romanttinen Rooma saa huokaisemaan ihastuksesta: upean arkkitehtuurin ja antiikkisten nähtävyyksien ohella kaupungissa vallitsee ainutlaatuinen ilmapiiri. Poikkea bistroon siemailemaan lasillinen viiniä, nouda herkkupuodista iltapala-ainekset tai seuraa ohikulkijoita aurinkovarjon alta terassilta.

Ravintola-arvioita on luvassa tuonnempana.