Näytetään tekstit, joissa on tunniste jälkiruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jälkiruoka. Näytä kaikki tekstit

3. huhtikuuta 2013

ÄIDIN LAMMASPATOJEN ÄÄRELLÄ


Meillä oli ilo viettää muutama aurinkoinen lomapäivä lapsuudenkodissani Itä-Suomessa, jossa äiti laittoi pöydän koreaksi joka päivä.

Tuloiltana herkuttelimme täytetyillä letuilla, ruokaisilla salaateilla sekä syntisen tuhdilla suklaakakulla mainioiden viinien kera. Sitkeimmät pöytäseurueestamme jaksoivat rupatella aamuneljään - olihan edelliskerrasta vierähtänyt jo turhan pitkä toki!

Runsaan aamiaisen jälkeen piipahdimme paikallisessa kalaravintola Section Sevenissä, joka ei surkeiden nettisivujensa perusteella antanut paljoa odottaa. Positiivisena yllätyksenä saimme kuitenkin eteemme erinomaiset, joskin pahasti ylihinnoitellut, kala-annokset. Savusiikani voi-valkoviinikastikkella maistui niin hyvälle, etten pingoittavasta vyötärönseudusta huolimatta raaskinut jättää kastiketilkkaakaan lautaselle. Sitruunaperunat olivat todella maukkaita ja lisukekasvikset juuri sopivasti al dente. Jos olisin ollut kotona, olisin takuulla nuollut lautasen puhtaaksi!

Maku ja miljöö vanhoine mielisairaalan tiiliseinineen olivat siis kohdillaan, mutta 33€ lautasellisesta paistettua kalaa, soosia sekä vihanneksia yksinkertaisesti hemmetisti liikaa – ottaen huomioon, että annos onnistuisi kenältä tahansa eineksiä edistyneemmältä kotikokilta. Kenellä rahvaalla on varaa maksaa kaksisataa mummonmarkkaa moisesta?

Pointsit Section Seven saa siitä, että ravintolassa käytetään vain sesongin tuotteita. Kalat narrataan viereisestä Saimaasta ja jos jotain ei satuta saamaan, sitä ei pakasteversiolla korvata. Arvostan!
Toivon Sevenille pitkää ja menestyksekästä ikää! Hitusella hintojen alaspäin viilaamisella ravintolaan saataisiin varmasti myös paikallisia ihmisiä – käyntikerrallamme koko ravintola oli kansoitettu velivenäläisillä.




Takaisin asiaan. Pääsiäisaterian nautimme sunnuntaina. Pöytään katettiin ihanan raikas alkupala ravuista, tuoreesta ananaksesta, avokadosta ja muista suosikeistani - kerrassaan onnistunut ruokahalun herättäjä! Alkuruoaksi söimme omenaista sipulikeittoa, jonka keskeltä löytyi valkosipulinen parmesaanikrutonki. Aavistuksen makea keitto oli maukas ja eleganttti. Saksalainen riesling komppasi annosta kivasti.

Päivällisen kruunaamaton kuningas oli karitsan sisäfileestä valmistettu valkosipulilammas rosmariinijuuresten, punaviinikastikkeen sekä sitruuna-parmesaaniperunoiden kera. Äitini alkaa olla kuuluisa lampaastaan, sillä sitä pakattiin pakastusrasioihin naapureille sekä tuomisiksi stadiin. Eikä syyttä - sisältä suloisen rosé lammas oli taivaallista! Makeana päätöksenä herkuttelimme mukavan kirpeällä sitruunakakulla.

Iso kiitos kestityksestä – palasimme kotiin kylläisinä ja rentoutuneina!

6. heinäkuuta 2012

JO JOUTUI SUVI SULOINEN... JUHANNUSHERKKUJA!

Mansikkatien mainiot muonat ja yötön yö = kelpoyhdistelmä.



Töiden tuoksinnassa hädin tuskin huomasin keskikesän juhlan koittaneen: juhannusaattona hikoilin vielä työntouhussa, mutta onneksi seuraavana päivänä hölläsin hetkeksi..

Ennakkosuunnitelmista poiketen perinteinen mökkireissu ystäviemme mökille jäi väliin, kun työkeikka kuljetti siippaani toiselle puolelle Suomea.

Olosuhteiden pakosta päädyimme siis Saimaan rannalle mainoon mestaan nimeltä Mansikkatie. Siellä pöydät notkuivat karjalaiseen tapaan kellon ympäri, ja visiitin päätteeksi vyöryimme stadiin huomattavasti pyöristyneinä...uh.

Ruokalistalta löytyi mm. itse savustettua lohta (!), raikasta peruna-kapris-oliivisalaattia, ihania ahvenia Top Chef -Teemulta pöllimälläni sitruunamajoneesilla, hunajaisia valkosipuli-porkkanoita (ah!), munakoiso-halloumtaskuja, parmesaaniperunoita vartaassa, jokirapusalaattia grillatuilla nektariineillä (meidän äiti on reseptivelho!), sitruunasilakkaa jne. jne.

Unohtamatta kehuja kirvoittanutta valkosuklaa-panna cottaa marinoiduilla mansikoilla sekä mansikkaliemellä, josta kuuluu kiittäminen puolisoani!

Tästä kesä voi alkaa.

HELTEISTÄ HEINÄKUUTA!







5. maaliskuuta 2012

KARAMELLISOITUA PÄÄRYNÄÄ, BRIE-JUUSTOA JA PÄHKINÄÄ

Makea vaihtoehto välijuustolle.



RESEPTI (2:lle)
Raaka-aineet:

1 tuore päärynä
6 viipaletta brie-juustoa
kourallinen maapähkinöitä
n. 1dl sokeria
nokare voita

  • Viipaloi päärynä. Paahda pähkinät.
  • Paahda voita ja sokeria pannussa, kunnes seos alkaa sulaa. 
  • Lisää päärynäviipaleet ja anna pehmetä al denteksi.
  • Kokoa annos lautaselle: annostele juusto ja päärynäviipaleet limittäin, ripauta päälle pähkinät.
  • Tarjoa heti.


11. helmikuuta 2012

YSTÄVÄNPÄIVÄN SUKLAAKAKKU

Tämä on klassikkokakkuni, jonka resepti on kulkenut mukanani lapsuudesta asti. Onnellista ystävänpäivää! 



RESEPTI (8–10:lle)
Raaka-aineet:

2 kananmunaa
3 dl sokeria
1,5 dl maitoa
150g leivontamargariinia
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakaojauhetta
100 g Marianne-crushia

  • Sekoita kuivat aineet keskenään Marianne-crushia lukuunottamatta.
  • Vaahdota kananmunat ja sokeri. Lisää sekaan maito ja sula rasva.
  • Sekoita jauhoseos taikinaan. Lisää lopuksi Marianne-crush.
  • Paista 180°C noin 45 minuuttia uunin alaosassa. Peitä paistamisen aikana tarvittaessa foliolla, ettei pinta pala.

Täyte:

Vadelmahilloa
  • Leikkaa jäähtynyt kakku kolmeen osaan. Levitä kerrosten välille hilloa ja kokoa kakku.

Kuorrutus:

3dl tomusokeria
50 g sulaa leivontamargariinia
1 rkl kaakaojauhetta
vahvaa espressoa

  • Sekoita ainekset (VINKKI: Tomusokeri kannattaa siivilöidä paakkuuntumisen välttämiseksi)
  • Levitä kakun päälle ja koristele nonparelleillä. Anna jähmettyä. Parhaimmillaan kakku on parin päivän päästä.


21. kesäkuuta 2011

VANILJAISET SITRUUNALETUT

Sitruunanraikkaat letut saavat vaniljaisen vivahteen.




RESEPTI (4:lle)

Raaka-aineet:

1 l (soija)maitoa
3–4 kananmunaa
n. 4 dl vehnäjauhoja
suolaa
sokeria
50 g sulaa voita

Lisäksi:
vaahtoutuvaa vaniljakastiketta (esim. Flora vanilla)
mansikoita
sitruunaa
sokeria

  • Valmista taikina: Vatkaa munat 1 litraan maitoa. 
  • Sekoita vähitellen joukkoon n. 4 dl jauhoja koko ajan sekoittaen. 
  • Lisää ripaus suolaa ja sokeria. 
  • Lisää lopuksi sulatettu voi.
  • Anna taikinan turvota n. puoli tuntia.
  • Paista letut (muurinpohja)pannulla ohuiksi ja rapeiksi.
  • Purista lettujen päälle hieman sitruunamehua.
  • Tarjoile vaahdotetun vaniljakastikkeen, tuoreiden mansikoiden ja sokerin kera.